ORIT
ÅlaCrubben Pamito
Amerikkalainen puoliveriori "Pam" on hyvätapainen herrasmies, joka ei omista huonoja tapoja.
2002-vuonna syntynyt Pam on parinkin huippu-uraa kehittävän nuoren isä ja selvästi ylpeä saavutuksistaan.
Ori hyppää joka 140 cm korkeudelle, mutta taitaa myös koulukiemurat.
Pamilla treenataan kunnolla esteitä vain 1-2 kertaa viikossa, muuten ratsastetaan koulua ja maastoillaan, jotta pysyy pää kylmänä.
Omistaja Mino
Doos Mickey
"Mick" on australialainen puoliveriori.
Hevonen on yksi tallin pirteimmistä ja omapäisimmistä tapauksista.
Kuitenkin uudempikin ratsuttaja saa orin toimimaan jo parin käsittelykerran jälkeen. Nuorella Mickillä on monen nuoren kollin tavoin hypätä esteet kovaa ja korkealta untoa puhkuen.
Yltää 130cm, syntynyt 2006. Vähän turhan kärsimätön kouluradalle.
Viikkoliikunnat samat kuin Pamilla, paitsi että estetreeni vain 1 kerran/viikko.
Omistaja Mino
You're My Little Best Friend
Kanadalainen puoliveriori "Bob" on miellyttämishaluinen ja ehkä vähän arkakin poika.
Nimittäin ei kestä kovia tärisyttäviä ääniä ja pahimpiin pelkoihin kuuluu rekat ja traktorit, jos vierellä ei ole ihmistä suojelemassa.
Samanlainen viikko-ohjelma kuin Pamilla, mutta enimmikseen ratsastetaan kentällä tai maneesissa, koska ei pidä alkuunkaan käydä maastossa, joka saattaa ratsailta osoittautua joka vaaralliseksi.
Syntynyt 2003 ja hyppää 135cm.
Omistaja Mino

Joshua II
"Joshua" on pirteä ja utelias varsa vuodelta 2009. Opetettu kaikki perusjutut ja saa nautinnollista hierontaa kumisuoalla pari kertaa viikopssa. Varsa tulee muiden orien kanssa toimeen, jotka eivät pikkumiestä pistä pahakseen. Raivokkaat spurtit palloilla ja hullunkuriset loikat tarhassaan kertovat Joshuan elämänilosta.
Omistaja Mino
Dangen's BonBon
Dange on huippuori, kanadalainen puoliverinen, joka hyppää 160cm ja koulussa menee jopa vaativaa B:tä. Luonteeltaan sähäkkä, mutta ei ole tapana potkia eikä purra ilman syytä. Tykkää vauhdista eikä menetä energivarojaan helpolla. Kunhan saa toimimaan, oikea unelma jalkojen välissä. Syntynyt 1999.
Omistaja Mino
TAMMAT
Bumby Ride
Kuvankaunis hollantilainen puoliveritamma "Bumby" on sähäkkä mimmi.
Se pistää herrat kuriin ja laatii omat sääntönsä huonoina päivinä myös radalla. Tamma on hellä ja johdonmukainen äiti sekä rohkea estehevonen.
Se osaa pelastaa amatöörimmänkin ratsastajan kokemuksensa avustuksella.
1997-vuonna syntynyt Bumby on tuottanut komeita ja jääräpäisiä jälkeläisiä, voitontahdon kera.
Tamma yltää joka 150cm kohti taivasta.
Omistaja Mino
Gedin Drubotta
"Gedi" on isokokoinen tamma ja risteytys joka koostuu vähän arabialaisesta täysiverisestä, kanadalaisesta puoliverisestä ja tsekkoslovakialaisesta puoliverisestä.
Hyväluonteinen neiti on syntynyt 1999-vuonna ja kokenut jopa 150cm hyppääjä.
Rauhallinen ja luotettava ratsu hyppää pari kertaa viikossa kunnolla ja pitää maastoilusta.
Sopii melkeinpä kenen alle tahansa.
Omistaja Mino
Kuvat ylhäältä alas, täysin vierekkäiset vasemmalta oikealle: